Koulu. Varsinkin matematiikka on huonontunut "parhaista ajoistani", eli kuutosluokasta. Silloinkin sain vain ysin. Nyt pelottaa tämän vuoden numero. Toivotaan, että opettaja vähän säälisi minua. Ja tiedän, tiedän, säälillä ei pärjää elämässä. Tajusin juuri, että olen huono niissä soveltavissa aineissa. Håistoria ynnä muut sellaiset menevät, jotenkin. Niissä tarvitsee vain muistaa asioita ulkoa. Kyllä äidinkielen aineet ja muut kirjoitustehtävät varmaan lasketaan soveltaviksi. Niistä nautin ja toivotaan, että olen hyväkin.
Tunneilla vaan tuijotan niitä opettajia ja taulua. Esitän, että kirjoittaisin vihkoihin jotain, vaikka saatan ladella sinne mitä mieleen tulee. Sitten koetta edeltävänä iltana yritän mahduttaa koealueen päähäni. Joskus aamullakin.
En ehkä avaa sitä todistusta, joka tulee luultavasti kirjekuoressa, koko kesäloman aikana. Inhoan niitä arviointikeskustekuja, toivottavasti opettajat vain voisivat unohtaa ne. Suurimman osan numeroista saa kuitenkin tietää jo niissä. Tai no, joutuu. Kun koulu taas alkaa, voin herätä todellisuuteen.
Viime vuonna näihin aikoihin minulle tuli hirveä into opiskella, saada kymppejä ja lukea koko ilta. Silloin oli ainut kerta kevät lyhyen elämäni aikana, kun tavallaan en ole halunnut kesäloman alkamista. Se tuli juuri silloin, kun oli ehkä yksi koe jäljellä. Sain viime kevätjuhlassa luokkastipendinkin, joka oli ruhtinaalliset 20 euroa. Kyllä viime vuonnakin nautin kesästä. Yllättäen, kun kouluvuosi alkoi syksyllä, into ei ollut yhtä pakahduttava.
Mutta hei, ei muistella pahalla tätä kevättä. On minulla sentään ollut hauskaa aikaa. Ainakin näin niin kuin koulun jälkeen.
Rakkautta: Siivekäs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti