tiistaina, huhtikuuta 25

Kadotin itseni

Ei viime viikon, vaan sitä edellisen viikon perjantaina minulle tuli sellainen olo, kuin olisin kadottanut itseni. En voinut nähdä itseäni tulevaisuudessa vanhana. 

Itkin kutisevat silmät päästäni. Jotain tunnin ajan hirveää huutoitkua. Kai minusta tuntuu vieläkin tältä, vaikka olisinkin onnellinen.  En haluaisi elää tässä maailmassa, täällä on niin paljon altistuttavaa. En osaa enkä pysty vaikuttamaan asioihin, joilla on oikeasti väliä. On väkivaltaa ja sotia. On törkeitä ihmisiä. On ilmastonmuutos.

Huoneeni on sellainen pikkuinen, jossa on tilaan nähden paljon tavaraa. Pitää tuulettaa sitä, ettei se ihan tunkkaannu. Pidin ikkunaa melkein koko päivän auki. Menin sinne ja minua vain jotenkin alkoi ahdistamaan se, että tupakoivilta naapureilta on tullut sitä savua huoneeseeni. 

Minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta, jos jotkut haluavat pilata itsensä päihteillä. Se on heidän oma valintansa. Mutta kun se vaikuttaa muihin, se on ärsyttävää ja tuntuu kuin olisin heidän armoillaan. Minulla ei ole valtaa käskeä kaikkia heitä lopettamaan. Olisi kiva jos olisi, mutta olen vain normaali ihminen.




Olen ehkä allergisoitunut useampien luonnontuotteiden siitepölylle tai sitten se oli katupölyä. Sitä oli tullut huoneeseni myös ja silmäni kutisivat hirveästi. En tiennyt, tuliko sinne edes sitä savua. Pyysin vain kaikki haistelemaan huonettani.

Sitten vain hajosin. Jokin sisältäni tuntui vain kadonneen. Olin niin muiden armoilla. Heillä oli valta kukistaa minut. En tiedä kuvittelinko vain, mutta tuntui, kuin olisin tyhmentynyt.Tyhjentynyt. Kaikki tuntui henkisesti valuvan minusta ulos. Ihan kuin olisin pelkkä kuori. Tälläisiä tuntemuksia minulla on ollut aiemminkin, mutta nyt ne tulivat erityisen voimakkaina. 

En heti tai edes aiemmin pystynyt kirjoittamaan tästä ja olen yrittänyt vain palautua. 

Rakkaudella: Siivekäs

4 kommenttia:

  1. Samanlaisia ajatuksia on ollut itselläni viime aikoina. Sun blogi on tosi hyvä. Juuri tällaiset, syvällisiä pohdiskeluja sisältävät blogit on parhaita. Tekstin fonttikoko saisi olla isompi, niin blogia olisi helpompi lukea.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Hyvä, jos joku pystyy samaistumaan. Otan fonttikoon huomioon seuraavissa postauksissa. Kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Minä asun sellaisessa kerrostalossa, jossa joku polttaa koko ajan sisällä. Mulla on lisäksi astma. Ärsyttävää kun koko ajan joutuu passiivisesti itsekin "polttamaan", vaikka ei haluaisi ja kärsimään hengitysvaikeuksista.

    VastaaPoista