maanantaina, helmikuuta 13

Muutun koko ajan

Oikeasti tuntuu siltä, kuin muuttuisin koko ajan sisäisesti ja henkisesti erilaiseksi.  Asetan eri asiat edelle ja kiinnostun asioista eri mittakaavassa. Ja ärsyttää, että minulle tulee liikaa ruutuaikaa ja olen puhelimellani enemmän, kuin ennen. Se nyt ei tietenkään ole kovin mullistava muutos, mutta on johtanut osaltaan tähän. 




Tämä blogi saattoi panna alulle tämän muutoksen. Ei nyt ole kyse pelkästä puhelimella olosta, vaan, että minusta tuntuu erilaiselta ja ajattelen asioista eri tavalla. Joskus tuntuu siltä, että mielessäni puhuisin jollekulle, ajatukseni puhuisivat jollekulle. Joskus vain tajuan, että olen ajatellut sellaisella oudolla esittävällä tavalla pitkään. Se kuulostaa niin tyhmältä. Ei kuitenkaan koko aikaa. Välillä myös puhun ikäänkuin itselleni. Kerron itselleni asioita. Näin ei ole ennen ollut. Ehkä olen löytänyt ääneni kertojana.

Ei kuitenkaan kaikki muutos ole konkreettista, edes tunteellista. Osa on kuitenkin on. Olen oppinut kuuntelemaan tunteitani paremmin. Tuntuu, kuin tuntisin enemmän nyt. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna minulle tuli raapaiseva tunne erittäin kovana, että haluan tuntea jotakin vielä kovempaa, lujempaa, ehkä rakkautta. Että joku oikeasti vaikuttaa minuun sydänjuuria myöten. Myös musiikki vaikuttaa minuun kovemmin, kuin ennen. Vain sen kuuntelukin, tai no pääasiassa sen kuuntelu. Saan hirveän euforisen olon joistakin kappaleista. Ne kertovat liian paljon.



Välillä koulu tuntuu niin rasittavalta, niin kuin tänään. Meillä on iltapäivällä fysiikan koe ja tuntuu, etten tajua siitä rehellisesti kuin pari asiaa ja nyt menee oikeasti huonosti. Tämä tuntuu koulumotivaationi pohjanoteeraukselta. Sen haluan takaisin. Välillä kaikki taas sujuu ihan kuin vettä vaan. No ei nyt ihan vettä vaan, mutta kuitenkin. En oikeasti jaksa opiskella ja haluan, että viisarit vain liikkuisivat tunnilla nopeammin. Tietysti teen annetut tehtävät ja keskityn kunnolla, eivätkä arvosanani ole laskeneet esimerkiksi viime vuoden tasosta. Ristiriitaisesti rakastan kuitenkin opiskelua ja tiedon saantia. Että en tiedä mitä tämä on, ehkä se on tämä ympäristö.

Kuljen koko ajan jotain tiettyä pistettä, päämäärää kohti. Kohdistan huomioni ja motivaationi aina eri asioihin. Välillä innostun kirjoittamisesta ja sitten innostun oikein kunnolla ja ihan liikaa. Välillä kaikki into läsähtää ja kohdistuu sitten vaikka piirtämiseen. Välillä on liikaa tekemistä ja en tiedä mitä tekisin. Ei kai tuo huono juttukaan ole. En vain vielä tiedä mikä päämääräni on, jotain tärkeää se on, tuntuu ihan siltä.



Nyt olen sitä mieltä, että tästä vuodesta tulee oikea muutoksen vuosi minulle. Tuntuu, että joku osa entisestä minusta on kadonnut. Joskus aina yritän herätellä sitä vanhaa minua eloon. Ehkä minun pitää tajuta, että kaikki muuttuvat. Minä myös. Ei minun tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä. Olen vain liian takertuvainen menneeseen. Ei vanhoja muistoja voi tehdä uudestaan, voi niitä toki onnellisesti muistella. Ehkä käyttäydyn näin, koska tulevaisuus pelottaa minua. Ei hyvällä tavalla jännitä, vaan pelottaa. Olenhan silti pohjimmiltani se sama ihminen, vain muuttunut.

No, tätä se maanantai tuottaa.

Rakkaudella: Siivekäs



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti