maanantaina, marraskuuta 14

Mielipidetekstin kirjoittamisen vaikeus

Hei vaan!
Nyt aion kirjoittaa omia kokemuksiani mielipidetekstin kirjoittamisesta. Minun on jostain syystä todella vaikea kirjoittaa mielipidetekstejä tai esimerkiksi kirja-arvosteluja. Se ei johdu siitä, ettei minulla olisi mielipiteitä, sillä niitä minulla on yhdestä sun toisesta asiasta. Syynä on se, etten osaa seisoa mielipiteideni takana.
        Tämä vaatii esimerkin. Kirjoitan kirja-arvostelua, laitan siihen lauseen: "Kirja kaipaisi enemmän kuvailua." Sitten alan miettiä. Osaisinko itse kirjoittaa kuvailemamman kirjan? Sitten alan luultavasti listata kirjan hyviä piirteitä ja kehun sitä ylitsevuotavasti.
        Mitä ihmettä? Aivan kuin minulla ei olisi oikeutta kritisoida muita, jos olen itse huonompi. Tälläinen ajatusmaailmani tuppaa olemaan. Ehkä ylianalysoin vain kaikkea, se on ollut paheeni pienestä asti. Toisaalta ajattelen muiden pitävän minua ylimielisenä. Tälle on on kyllä selitys. Tällä tarkoitan, esimerkiksi YouTube-videossa olevia vihakommentteja henkilöiltä, jotka eivät itse vloggaa. Ajattelen, että ihmisillä, jotka eivät vloggaa ei ole oikeutta edes antaa kritiikkiä vloggaajille. Tietenkin heillä on oikeus, eikä se tee kenestäkään ylimielistä. Kritiikki on aina hyvästä ja parhaassa tapauksessa todella hyödyllistä. Vihaavia, haukkuvia tai loukkaavia kommentteja en hyväksy. Sellaiset ihmiset, jotka niitä lähettävät ovat mielestäni todella törkeitä ja ilkeitä.
         Nyt olen tosin opetellut kirjoittamaan ja ilmaisemaan mielipiteitäni rohkeammin. Ehkä olen liiankin kiltti, täytyy olla myös laskelmoiva ja juonikas. 
        Tuleviin blogikirjoituksiin aion soluttaa mukaan omia mielipiteitäni, luonnollisesti, koska kerron asioita omasta näkökulmastani. Jos onnistun, voin ehkä kirjoittaa kirja-arvostelun. Kunhan ette pidä minua ylimielisenä. Kommentoikaa ja kritisoikaa, en pidä teitä ylimielisinä.

Tämä kirjoitus kertoo siis enimmäkseen mielipiteistä toisten luomia asioita kohtaan. Ne ovat asia, joka minua erityisesti mietityttää, joten kirjoittaminen eksyi väkisinkin siihen. Tietyistä asioista, minulla on horjumatomia mielipiteitä, esimerkiksi tasa-arvosta. Siitä aion kuitenkin kirjoittaa myöhemmin, koska se on jo eri asia.

Saiko kirjoitus sinut mietteliääksi? Jos sai, onnistuin tavoitteessani. Virkeää maanantaita kaikille!

Rakkaudella: Siivekäs







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti