lauantaina, marraskuuta 26

Mielikuvitus lentää

Heipä hei!
Minulla on aina ollut todella vilkas mielikuvitus. Ei vilkas sillä tavalla, että ajatukseni olisivat poukkoilleet sinne tänne. Vaan olen aina keksinyt ikään kuin toisia maailmoja ja tavallaan elänyt niissä, en kuitenkaan itsenäni, vaan kehitellyt sinne hahmoja. Osa on ollut ihan tavallisia nykyajan maailmoja ja osa tulevaisuuden.
        En tiedä miksi teen näin, mutta se on tärkeä osa minua, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Se on eräänlaista todellisuuden pakoa, mielikuvituksen värittämänä harmaa arki tuntuu paljon kiinnostavammalta. Toivon etten koskaan kadota mielikuvitustani. 
        Yksi maailma mikä on ollut elämässä päässäni jo melkein neljä vuotta. Se on melkein sama, kuin missä elän ja ihmiset ovat erilaisia ja pohjautuvat oikeisiin henkilöihin. Pidän yhtä vähän niinkuin "päähenkilöä"  toisenlaisena versiona itsestäni. Nyt mietin tätä kyseistä maailmaa joka päivä ihan huomaamattani. Kaikkien vaatteet ainakin. Kaikki mitä siellä puhutaan on mielessäni koko ajan.
        Tämä maailma tuli ajatuksiini kun olin neljännellä luokalla. Olin niinkin pieni. Tuntuu, että olen kasvanut näiden henkilöiden kanssa. Välillä tuntuu, kuin he olisivat oikeasti olemassa. Erotan kyllä todellisuuden mielikuvituksesta, tiedän kyllä mikä on totta ja mikä ei. Silti mielikuvani ovat todella todentuntuisia. Henkilöt kehittyvät kasvavat ja muuttuvat vanhemmiksi. 
       Minua on aina kiinnostanut tulevaisuuden maailma. Millaista siellä on elää. Olen miettinyt satoja erilaisia versioita tulevaisuudesta, en edes liioittele. Tulevaisuudesta kertovia kirjoja olen ahminut todella paljon. Yritän aina kuitenkin luoda jotain uutta. Jotkut ajatuksistani ovat erityisen outoja. Nykyään olen oppinut arvostamaan juuri niitä outoja ideoita, juuri niistä syntyy parhaat maailmat.
       Joskus minulle tulee pakahduttava tunne, siitä että haluan elää siinä maailmassa minkä olen miettinyt. Haluan oikeasti tehdä asioita, mitä siellä tehdään. Haluan siirtyä muualle. Haluan puhua niille ihmisille, jotka olen keksinyt. Se kuulostaa näin sanottuna varmaan todella omituiselta. Tunteeko kukaan muu näin?
      Mietin myös maailmoja kirjojen, elokuvien ja sarjojen muodossa. Silloin aika ei kulje eteenpäin vaan saatan miettiä kohtauksia väärässä järjestyksessä. Minulla on ollut jo kauan mielessäni yksi "kirja", jossa on kolme osaa. En oikein osaa kirjoittaa sitä paperille. Olen kyllä aloittanut. Tämä ei siis ole se sama mistä kerroin ensimmäisessä postauksessani. Se on aika tuore maailma ja sen kirjoittaminen paperille tuntuu paljon helpommalta. 
       Rakastan aivan liikaa miettiä elokuvieni, sarjojeni ja kirjojeni mielipiteitäni, mitä muut ihmiset olisivat kirjoittaneet keskustelupalstoille. Mistä muut olisivat pitäneet ja mitä vihanneet. Se on oikeasti liian hauskaa, en edes tiedä miksi. Mietin myös minkä nimisiä näyttelijöitä elokuvissani ja sarjoissani on ja heidän mielipiteitään ja haastattelujaan ja maskeerauksiaan.
Tavallaan tämä sotii joitakin mielipiteitäni vastaan, yritän pitää hahmot omina itsenään. Tärkeimmissä maailmoissani he ovatkin täysin aitoja. Tärkeimmät maailmat eivät ole ollenkaan sarja- tai elokuvamaisia.
       Olen myös kova unelmoimaan itselleni tapahtuvista asioista. Kuinka pääsen johonkiin upeaan kouluun, saan hyvän numeron kokeesta, kirjani julkaistaan, blogistani tulee supersuosittu, ihastukseni kertoo pitävänsä minusta. Ja kaikkea muuta mahdollista. 
       Tämän takia olen varmaan halunnut olla kirjailija tai käsikirjoittaja varmaan jo ensimmäisestä luokasta asti. Siitä astin, kun opin lukemaan olen aina lumoutuneena lukenut kirjoja ja luoda itsekin jotain samaa. En muista, oliko juuri se, että halu oli muotoutunut selvän ajatuksen muotoon. Tosin jo vanhempani ovat lukeneet minulle ja pikkusiskolleni joka ilta iltasatuja lastenkirjoista kun emme vielä osanneet lukea itse ja kiinnostukseni on herännyt varmaan jo silloin. Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni siitä. 
        Jo pienenä mietin samanlaisia ajatuksia kuin nyt. Pariisin reissustammekin muistan hirveästi mielikuvitukseni tuotteita. Minun olisi kannattunut panna näitä ajatuksiani enemmän esimerkiksi koulun kirjoitelmiin. Ensimmäiset kunnon kirjoitelmani ovat ehkä viidenneltä luokaltani. Kuudennella opettaja halusi aina lukea aineitani ääneen. Tietysti hän luki myös muiden aineita, mutta kerran hän luki vain minun aineeni. Kävi kysymässä saako lukea sen. Ne olivat kuudennen luokan viimeisiä päiviä. Opettajan lukiessa tuijotin vain pulpettiani. Minua pelotti, mitä muut ajattelevat. Entä, jos joku nauraa? Olin oikeasti panostanut siihen. Hetki tuntui mahdottoman pitkältä. Onneksi kukaan ei nauranut. 
       Seitsemännellä luokalla saimme aineistamme numerot. Minua pelotti aivan liikaa. Opettaja vaikutti tiukalta arvostelijalta. Ensimmäisestä tarinamaisesta aineesta sain kuitenkin 10-. Se muistutti paljon yhtä tulevaisuuden maailmaani. Laitoin siihen kunnolla omia ideoitani ja se todellakin kannatti.
      En ole koskaan kertonut kenelläkään tärkeimpiä maailmojani. Ne ovat liian lähellä minua, toistaiseksi vain piilossa pääni sisällä. Ehkä joskus kirjoitan kirjan kaikista ajatuksistani. En tässäkään kertonut hirveästi maailmojen sisältöjä, ehkä joskus uskaltaudun tekemään niin. Tuntuu, että ne ovat vain ja ainoastaan minun asiani. 
      Kenellekään en ole kertonut kunnolla näistä mietteistäni. Ehkä kerran pikkusiskoni kanssa puhuimme tästä. Muuten en ole. Mietin monta kertaa, kirjoitanko tätä postausta ollenkaan. Tämä tuntui jotenkin aralta aiheelta. Toisaalta se on osa minua. Tämän kirjoittaminen oli vaikeaa ja mietin kokoajan, kuuluuko tätä nyt sanoa. Tämä postaus voi kuulostaa vain ajatuksen virralta, ja sitähän se onkin. Toivottavasti tästä sai edes jotain selvää. Mutta, kiitos kun luit!

Rakkaudella: Siivekäs



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti